Naturum-FAQ, eli
Usein Kysyttyjä Kysymyksiä

Mitä on otettava huomioon, kun mökiltä ollaan pois koko talvi? Mökki on talvet kylmillään ilman peruslämpöä.

Naturum ei vahingoitu, vaikka lämpötila laskisi pakkasen puolelle, mutta vesilukko on syytä tyhjentää vedestä. Pitkänä pakkasjaksona Naturumin kompostimassa saattaa myös jäätyä niin, ettei se enää käänny kompostirummussa. Tällöin laitetta ei voi tilapäisesti käyttää. Lämpötilan noustua massa kuitenkin sulaa pian ja Naturumia voi käyttää heti, kun rummun liikkuessa massa taas luhistuu jätteen päälle.

Mitä on huomioitava, jos vessa on kesällä käyttämättä esim. pari viikkoa?
Säiliömassahan varmaan kuivuu sinä aikana?

Parissa viikossa tai kuukaudessakaan kompostimassa ei juuri ehdi paljonkaan kuivumaan, koska Naturumin läpi johdettava ilmamäärä on suhteellisen pieni. Kuitenkin ajanoloon jatkuvassakin käytössä saattaa olla aiheellista lisätä massaan vettä, mutta itse laite on kuitenkin koko ajan käytettävissä.

Käymälä sijoitettaisiin entisen keittiön paikalle, jossa on puuhellan hormi valmiina. Käykö se tuuletusputkeksi sellaisenaan vai pannaanko muoviputki sen sisään katolle asti?

Tulisijan hormi on paras mahdollinen tuuletuskanava sellaisenaan ilman, että sille tarvitsee tehdä mitään. Liitäntä Naturumista hormiin on tehtävä niin tiiviiksi, ettei mahdollinen ilmavuoto häiritse painovoimaista ilmankiertoa.

Mihin kohtaan hyönteisverkon voi asentaa, jos sitä ei jäätymisen vuoksi kannata laittaa katolle?

Esimerkiksi tuuletusputken alapäähän siihen kohtaan, jossa se liittyy Naturumin kuoreen. Muutkin putken liitospaikat käyvät, missä siihen vain pääsee hyvin käsiksi huoltoa varten. Verkko ajanoloon kerää pölyä ym epäpuhtauksia ja se saattaa haitata ilman virtausta.

Naturumin asennus- ja käyttöohjeessa suositellaan seosaineeksi Biolanin Perusturvetta tai vastaavaa, kuoriketta sisältävää seosainetta ei saa käyttää. Kuitenkin nettisivulla sanotaan, että seosaineeksi käy jyrsinturve tai vastaava, sahanpuru, hieno hake, karike tms. Mitä uskon? Käykö esim. sahanpuru? Mikä ero on kuorikkeella ja karikkeella?

Jyrsinturve, kuten Biolan Perusturve on varmin seosaine. Sitä on syytä käyttää ainakin osana muita aineita. Sahanpuru yksinomaan käytettynä ei toimi hyvin ja sekin olisi lisättävä kosteana niin kuin muutkin seosaineet. Kuorike tarkoittaa havupuusta teollisuudessa kuorittua ja rouhittua sivutuotetta, jota myydään säkitettynä puutarhanhoitoon ja huussikuivikkeeksi. Se ei ime juurikaan kosteutta ja saattaa aiheuttaa massan liukumista rummussa. Karike on maahan, metsään ja poluille karissutta, osittain maatunutta kerrosta puiden lehtiä, neulasia ym eloperäistä tavaraa, jota voi esim haravalla koota astiaan seosaineena käytettäväksi. Monet ”omatekoiset” seosaineet ovat aivan hyviä, kunhan niitten toiminnan Naturumissa oppii kokeilemalla tuntemaan.

Millainen Naturum on jätteen hajottajana, eli kuinka usein se täytyy tyhjentää ja millaista lopputuote on tyhjennettäessä? Jos tavara on ”raakaa” tyhjennettäessä, se ei liene järin mukavaa toimintaa? Oletan, että sitä täytyy kompostoida ainakin vuosi esim. muiden kompostituotteiden kanssa?

Koko Naturumin tarina on nettisivuilla osoitteessa www.naturum.fi. Sieltä selviää mm se, että lopputuote on tyhjennettäessä pitkälle kompostoitunutta, siistiä ja hajutonta. Naturum on ollut markkinoilla vuodesta 1995 ja sitä on viety useimpiin Euroopan maihin, USAan, Japaniin ja Australiaan. Naturumista on tehty alansa parhaat käyttötutkimukset, koska käytettävissä on ollut kattava referenssiaineisto. Jokaisen laitteen mukana lähtee rekisteröintikortti, jolla kerätyt tiedot mahdollistavat puolueettomien käyttötutkimusten tekemisen. Tutkimuksista lisää Naturmin nettisivulla Kirjallisuutta ja Linkkejä -kohdassa.

Olemme harkinneet vesi-WC:n muuttamista kompostoivaksi järjestelmäksi. Kyseisessä omakotitalossa on kaksi vessaa lähes ”päällekkäin” ja tiedustelisin, miten asia olisi paras hoitaa.

Suursäiliöllisissä järjestelmissä on etua siitä, että vessat ovat päällekkäin, jolloin niille voidaan käyttää samaa kompostisäiliötä. Biolanin Naturum-vessan sijoittelu on vapaampaa, koska kompostisäiliöt sijaitsevat itse laitteissa. Kummallakin on omat hyvät puolensa. Naturumien asentaminen on helpompaa, koska pudotuskuiluja ja kellarin isoa säiliötä huoltotiloineen ei tarvita. Lisäksi Naturumia käytettäessä saa vesivessamaisen pesumahdollisuuden. Veden käyttö suursäiliöllisessä järjestelmässä on rajoitettua.

Sellasta kyselisin, että kun omistan tuollaisen vanhan mallisen Naturum-käymälän, niin saako siihen vaihdettua noita uudenmallisia osia joilla tuo nestemäinen tavara otetaan talteen? Uudessa näytti olevan nesteelle oma reikä ja lisäksi hajulukko. Saako tuohon vanhaan vielä varaosia?

Naturumin takakuori ja kompostirumpu ovat säilyneet entisellään, joten periaatteessa uusien osien vaihto voisi olla mahdollista, mutta vaihtotyö osineen tulisi kalliimmaksi kuin kokonaan uuden Naturumin valmistus. Naturumin päivityssarjan myyntiä ei ole suunniteltu, eikä se ole osien yhteensopivuussyistä mahdollistakaan. Tärkeimpiä varaosia kuitenkin myydään edelleen vanhoihinkin Naturumeihin.

Mistä kaupasta löydän Naturumin nestesuppilon ritilän entisen rikkimenneen tilalle?

Jos olet ostanut Naturumisi ennen vuotta 1997, suppilon siivilän materiaali oli alumiini. Sen todettiin syöpyvän, jolloin tilalle vaihdettiin muoviverkko. Vuonna 2002 Naturumin tuotanto siirtyi Luonto-Laitteelta Biolanille ja samalla laitteen konstruktiota on muutettu, eikä suppilo-verkkokonstruktiota enää käytetä. Varaosia toki vanhaan malliin löytyy, mutta suppilon verkko ei kuulu varastoituihin varaosiin. Muoviliikkeistä voi hankkia 15 x 20 cm palan tukevaa muoviverkkoa noin 0,5 cm silmäkoolla. Verkko taivutetaan paikoilleen samoin kuin alumiiniverkkokin ja sen saa hiustenkuivaajan tai kuumailmapuhaltimen 50–70 asteen lämmöllä pysymään muodossaan.

Haluan varmistaa, miten Biolan Naturumissa estetään virtsan hajun tuleminen. Onko laitteessa mukana vesilukko? Pitääkö asentaa erillinen vesi/hajulukko? Vesihuuhtelullako varmistamme, että hajua ei tule? Jos ostaa aluksi mökkimallin ilman tuuletinta, koska WC:ssä on vain koneellinen poisto, onko tuuletin lisättävissä jälkikäteen, jos hajua alkaa tulla?

Naturumissa on vesilukko. Naturumiin voi asentaa lisävarusteena saatavan tuulettimen myös jälkikäteen. Istuinmaljan voi huuhtoa ja se on suotavaakin huuhtoa käsisuihkulla, mutta hajua ei pitäisi tulla huuhtomattakaan, koska laitteen sisäinen alipaine imee mahdolliset hajut tuuletuksen mukana pois. Jos WC-huoneessa on koneellinen poisto, niin Naturumin tuuletus on kytkettävä siihen myös. Muussa tapauksessa syntyvä alipaine pyrkii täyttymään sitä kautta mistä se helpoimmin onnistuu eli mahdollisesti Naturumin läpi ”väärin päin”. Jos Natrumiin asennetaan tällaisessa tapauksessa myös tuuletin, se toimii huoneen varsinaisen tuulettimen rinnalla imien myös huoneilmaa ulos. Miten se siinä onnistuu, riippuu tuulettimien tehojen tasapainosta. Naturumiin myytävä tuuletin on suhteellisen pienitehoinen, vain 1,4 W, koska kompostointi tarvitsee vain hyvin pienen ilmavirran toimiakseen. Lisävarusteena saatavan tuulettimen voi helposti asentaa Naturumiin myös jälkikäteen.

Suunnittelemme pientalotontille tulevaan erilliseen saunarakennukseen kompostikäymälää. Käymälään käydään ulkokuistilta, joten se ei ole yhteydessä muihin sisätiloihin. Tarvitaanko käymälätilaan ympärivuotinen lämmitys Naturumin takia? Mikä on lämpötilavaatimus?

Naturumin toiminta perustuu lämpöeristetyssä kompostirummussa tapahtuvaan massan sekoittamiseen kääntämällä, joten jos massa on umpijäässä, se ei pääse liikkumaan. Vesilukossa oleva vesi voi myös jäätyä, ja se on syytä tyhjentää, jos laite jätetään talveksi käyttämättä. Nämä ovat ainoat esteet laitteen käytölle kylmissä tiloissa, eli niin kauan kun massa liikkuu jalkapolkimesta painamalla ja putkisto on sula, Naturumia voi käyttää normaalisti. Mahdollisen jäätymisen jälkeen Naturmia voi käyttää heti, kun rumpu ja massa jälleen liikkuvat. Toisin sanoen lämmitystä tarvitaan, jos Naturumin tahdotaan pysyvän käyttövalmiina vuoden ympäri säistä riippumatta. Naturum ei sisätiloissa kuitenkaan kovin helposti jäädy, koska sen kompostitila on lämpöeristetty. Varsinaista lämpötilavaatimusta ei ole, koska lämpötila vaikuttaa vain kompostoinnin tehokkuuteen. Lopputuotehan jatkokompostoidaan joka tapauksessa.

Sähkötuuletinta ei ilmeisesti tarvita, koska kyseessä erillinen tila?

Tuuletuksen tehostamistarve ei periaatteessa riipu siitä, onko kyseessä erillinen tila vai onko se yhteydessä muihin tiloihin. Normaalisti painovoimainen tuuletus riittää, mutta jos putkeen joudutaan tekemään mutkia, vaakasuoria osia, tai se jää kovin matalaksi, niin tuuletin on syytä asentaa. Myös muut sisätilan ilmanpaineeseen vaikuttavat laitteet kuten tulisija, huippuimuri tai liesituuletin saattavat haitata painovoimaista ilmanvaihtoa Naturumissa, mutta näillä ei ilmeisesti ole vaikutusta erillisessä tilassa. Tässä tapauksessa saunan lämmin löylyhuone saattaa kuitenkin aiheuttaa alipainetta, joten korvausilman saannista on huolehdittava, ettei se tapahdu Naturumin ilmanvaihdon kautta.

Onko vesijohtovesi välttämätön?

Painevedellä on käyttöä laitteen puhtaanapidossa ja yleisessä hygieniassa aivan kuten vesivessassakin. Täysin välttämätön se ei ole, mutta lisää tietysti merkittävästi mukavuutta.

Minkälainen säiliö pitää olla virtsaveden keräämiseen ja säilytykseen lannoitekäyttöä varten?

Toistaiseksi sopivimmat säiliöt virtsaa varten ovat tavalliset lokasäiliöt, umpikaivot ja -tankit. Niitä valmistetaan useita tilavuuksia ja materiaaleina ovat yleisimmin rotaatiovalettu polyeteeni tai lasikuitu(polyesteri)laminaatti. Kesämökkikäyttöön riittänee esim. 30 litran kanisteri lattian alle, jonka jaksaa kantaa tyhjennettäväksi maastoon tai istutuksille.

Ympärivuotisessa käytössä minimitilavuutena voitaneen pitää kolmen kuutiometrin eli 3000 litran säiliötä, jota nelihenkisen perheen Naturum-käytössä joudutaan tyhjentämään keskimäärin kaksi kertaa vuodessa. Säiliössä on hyvä olla tyhjennystä varten Ø200 mm putki, jota jatketaan 50–70 cm maanpinnasta ylöspäin. Se suljetaan kumitiivisteellä varustetulla kierrekannella. Säiliö tyhjennetään loka-autolla tai traktorin vetämällä imusäiliö-perävaunulla.

Yksinkertaisimmin tyhjennys tapahtuu siten, että säiliöön pujotetaan tyhjennysputkesta pieni uppopumppu ja letkulla ohjataan virtsavesi suoraan levitysalueelle. Pumpun on syytä olla teholtaan yli 500-wattinen, että se jaksaisi käyttää levitykseen esim. sadettajaa, eikä tyhjennysaika venyisi kovin kohtuuttomaksi. Tyhjennys kannattaa tehdä sopivalla sadesäällä (ei kuitenkaan rankkasateella), jolloin tarpeellinen laimennusvesi saadaan "ilmaiseksi".

Maanalaisen viemäriputkiston on oltava lyhyelle matkalle halkaisijaltaan 50, mutta mieluummin 75-millistä. Säiliöön menevästä putkesta on hyvä johtaa huohotinputki paikkaan, jossa mahdollinen virtsan haju tuottaa vähiten haittaa. Muuten saattaa tapahtua, että sisääntulevan virtsaveden syrjäyttämät kaasut tulevat säiliöstä Naturumin vesilukon kautta huoneilmaan.